Markkina
Toimimme kolmessa Euroopan maassa: Suomessa, Ruotsissa ja Espanjassa. Kohdemarkkinoidemme yhteenlaskettu arvioitu koko on noin 100 miljardia euroa.
SuomiToiminnan käynnistymisvuosi: 1972
RuotsiToiminnan käynnistymisvuosi: 2019
EspanjaToiminnan käynnistymisvuosi: 2021
Tilitoimistomarkkinalla on ollut käynnissä kehitys, jossa digitalisaatio muuttaa tilitoimistojen palveluita, prosesseja, osaamistarpeita sekä työnjakoja asiakkuuksissa. Kehitykselle on ominaista myös perinteisen kirjanpitäjän roolin muuttuminen konsultatiivisempaan suuntaan ja kasvava kysyntä erilaisille taloushallinnon neuvontapalveluille. Digitalisaation eteneminen on kuitenkin hidasta pirstaleisella tilitoimistomarkkinalla, eikä näkymissä ole tällä hetkellä automaation etenemisestä aiheutuvaa yleistä hintatason laskua.
Asiakkailtamme saatu palaute osoittaa, että proaktiivinen konsultointi on yhä tärkeämpi osa hyvää asiakaskokemusta ja vaikuttaa positiivisesti asiakaspysyvyyteen.

Kasvavat lainsäädäntöpaineet muun muassa rahanpesuun ja GDPR:n liittyen luovat uusia tarpeita taloushallinto- ja kirjanpitopalveluille:
Uuden, huhtikuussa 2020 voimaan tulleen verkkolaskudirektiivin myötä elinkeinonharjoittajalla on oikeus saada toiselta yritykseltä sähköinen lasku.
Maksupalveludirektiivi PSD2 velvoittaa pankkirajapintojen avaamiseen koko EU:n alueella, mikä mahdollistaa pankkipalvelujen liittämisen osaksi tilitoimiston palvelutarjontaa.
Basel-säännökset ovat kiristäneet muun muassa pankkien vakavaraisuusvaatimuksia, mikä on luonut tarpeen pk-yritysten uusille rahoituskanaville.
Vuonna 2023 voimaan tullut muita kuin taloudellisia asioita koskeva raportointivelvoite ja portaittain tilikausina 2024–26 voimaantuleva vastuullisuusraportointidirektiivi edellyttävät yhtiöiltä kestävyystietojen raportointia osana toimintakertomusta, mikä lisää yrityksiltä vaaditun raportoivan tiedon määrää.
Tilitoimistoala konsolidoituu, koska kasvava digitalisaatio, kiristyvä sääntely sekä asiakkaiden laajenevat palvelutarpeet edellyttävät aiempaa suurempia investointeja, joita pienillä toimijoilla ei usein ole resursseja toteuttaa. Alan pirstaleinen rakenne tarjoaa suurille toimijoille merkittäviä skaalaetuja esimerkiksi teknologian, myynnin ja prosessien kehittämisessä, minkä vuoksi yritysostot ovat luonteva kasvun keino. Lisäksi markkinassa henkilöstön saatavuus sekä yrittäjien eläköityminen vauhdittavat sitä, että pienemmät toimijat sulautuvat osaksi suurempia kokonaisuuksia.